Summer 3
Day trek in Seitseminen National Park
Seitsemisen kansallispuisto, elokuu
Kesäkauden viimeinen retki kohdistui Pohjois-Pirkanmaalla sijaitsevaan Seitsemisen kansallispuistoon. Seitsemisen kansallispuisto on vuonna 1982 perustettu, n. 4 600 hehtaarin laajuinen suojelualue, jonka vaihtelevasta maastosta löytyy metsiä, harjuja ja soita. Alueella sijaitsee erityinen suojelukohde, Multiharjun aarnimetsä. Se on rauhoitettu vuonna 1910, ja on jo kauan sitä ennen säilynyt koskemattomana – luultavasti Multiharjua ympäröivien suoalueiden ansiosta.
Kun seisoimme piirissä jylhien kuusten keskellä Koveron tilan lähistöllä, juttelimme mitä metsä meille merkitsee. Nuoret pohtivat hetken ja vastauksista kohosi seuraavia teemoja: rauha, ilo, elämä, hyvä olo ja vapaus. Pari uutta nuorta kertoivat, että eivät osaa sanoa, koska he eivät vielä ole olleet koskaan kunnolla metsässä.
Eräoppaamme Basho vei meidät Seitsemistä esittävän kartan luokse ja juttelimme tulevasta reitistä ja jokaisenoikeuksista reitin varrella. Basho opetti kompassinkäytön perusteet maastokartan kanssa.
Päästäksemme polulle meidän oli kuljettava Koveron perinnetilan kautta. Koveron perinnetila perustettiin vuonna 1859 kruunumetsäntorpaksi eli valtion mailla sijaitsevaksi vuokratilaksi. Vuonna 1970 Metsähallitus osti sen ja entisöi sen 1900-luvun tyypillisen hevosmaatilan tyylin mukaisesti. Tilan maita hoidetaan perinteisellä tavalla, jotta perinnebiotooppi säilyy. Tilalla laiduntaa kesäisin lampaita ja kanat ja kukot saavat juosta pihapiirissä vapaasti.
Metsän reunaan päästyämme, lähdimme kävelemään Uittajanpolkua Multiharjun suuntaan.
Juttelimme, kuinka tänä kesänä metsistä on löytynyt erityisen paljon kanttarelleja, jotka ovat eräitä pidetyimmistä sienilajeista Suomessa. Ei aikaakaan, kun bongasimme ensimmäiset keltaisen kuultavat kanttarellit! Meillä oli retkipannu mukana ja tekisimme niistä ruokaa retken päätteeksi.
Kanttarelleja löytyi paljon reittimme varrelta ja juttelimme sienestyksestä, kuinka on tärkeää tietää
varmasti mitä sieniä poimii. Jotkut sienet ovat hyvin myrkyllisiä. Kanttarelli eli keltavahvero on helppo tunnistaa, mutta on olemassa aika samannäköisiä valevahveroita, jotka eivät ole myrkyllisiä mutta pahanmakuisia. Valevahveroilla on hennommat varret ja ne ovat tummempia kuin keltavahverot.
Löytämisen ilon hihkaisut jatkuivat, kun seuraavaksi löytyi toinen monen suomalaisen lempisienilaji: herkkutatti. Ryhmä tukevajalkaisia ja vahvalakkisia ruskeita herkkutatteja komeili polulla. Sieniateriastamme tulisi erityisen herkullinen!
Jatkaessamme polulla vaeltamista, nuoret huomasivat, että jalka painuu kulkiessa syvemmälle kuin yleensä, pinnan alla on tyhjää tilaa. Rummuttelimme ja teimme rytmiä hetken polkua jaloillamme ja kuuntelimme maan matalaa kuminaa. Pehmeä maa-aines ja pitkospuut enteilivät suon läheisyyttä.
Suon yli oli rakennettu vankkarakenteinen silta. Keskustelimme, kuinka suolla tulee liikkua, välttää upottavia suonsilmäkkeitä. Jos jalka kuitenkin joskus juuttuisi suonsilmäkkeeseen, kannattaa yrittää riisuutua kengästä mahdollisimman pian ja antaa kengän upota, jotta itse pelastuu.
Suomuurain eli lakka oli jo marjonut heinäkuussa, mutta tutustuimme sen lehtiin. Basho pyysi meitä aistimaan suopursun voimakasta tuoksua ja kertoi, että etenkin mikäli siitä ei pidä, kannattaa telttaretkellä ennen leiriytymistä tarkistaa, että lähistöllä ei ole suopursuja, sillä haju voi olla yönkin aikana hyvin voimakas. Kasvi on lievästi myrkyllinen ja sen voimakas tuoksu voi aiheuttaa joillekin mm. päänsärkyä.
Pian suoalueen ylitettyämme aloimme nousta Multiharjulle, jonka korkein kohta on n. 190 metriä merenpinnan yläpuolella. Puusto alkoi muuttua vähitellen hyvin vanhan oloiseksi. Multiharjun aarnimetsän rajalla Basho kertoi, kuinka jokaisenoikeudet ovat rajoitetummat täällä. Sallittua on kävellä ainoastaan merkityillä poluilla, ja tulenteko, leiriytyminen sekä kasvien, marjojen ja sienten poimiminen on kielletty. Liikkumisrajoituksilla suojellaan herkkää maastoa kulumiselta ja taataan edellytykset elämään aarniometsissä viihtyville, erityisiä elinolosuhteita tarvitseville uhanalaisille eläinlajeille.
Ihmettelimme Multiharjun aarnimetsän keloja ja vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä eli aihkipetäjiä. Osa männyistä on yli 400 vuotta vanhoja. Moni Multiharjun männyistä on selviytynyt useaankin otteeseen metsäpaloista vuosisatojen saatossa.
Teimme aistiharjoituksen aarnimetsän rajalla, ennen varsinaisen aarnimetsän polulle astumista. Nuoret etsivät puun, johon nojata. Ohjeistimme sulkemaan silmät ja kuulostelemaan millaisia tuntemuksia vanhan metsän läheisyys herättää. Miltä tuntuu puu, johon nojaat, ja maa jalkojesi alla? Miltä tuntuu tuuli iholla ja millaista on hengittää aarnimetsän ilmaa? Millaisia ääniä voit kuulla? Multiharjun aarnimetsässä oli hyvin hiljaista, liikenteen melu oli kaukana ulottumattomissa ja kuulimme ainoastaan tuulen huminaa puissa. Eräs nuorista sanoi: “Tuntuu tosi hyvältä hengittää, ja ihan erilaiselta kuin kaupungissa.”
Aarniometsän toisessa reunassa pidimme valokuvaushetken polaroid-kameralla. Nuorille annettiin tehtäväksi ottaa kuva jostakin, mikä symboloi itselle ikuisuutta.
Valokuvauksen päätteeksi söimme pienen välipalan ja aarnimetsän rajojen ulkopuolella saimme alkaa syödä jälkiruoaksi maistuvaisia mustikoita.
Multiharjulta laskeuduttuamme ylitimme pitkospuilla suoalueen.
Pitkähkön kävelyn jälkeen alkoi kuulua kohinaa, lähestyimme Liesijokea. Joen ylittävälle sillalle päästyämme pysähdyimme kuuntelemaan paikoitellen hieman koskena kohisevan joen äänimaisemaa. Äänitimme virtaavan veden ääniä sekä valo- ja videokuvasimme jokimaisemaa.
Pian sillan jälkeen saavuimme Liesijoen vanhalle myllylle, joka on alkuperäisen myllyn paikalle Ruovedeltä tuotu vastaava mylly. Kävimme tutustumassa hämärän myllyn sisällä jauhinkiviin ja mietimme miten ne ovat jauhaneet viljaa aikoinaan seudun lähitaloille.
Päivä oli alkanut hiipua jo iltaa kohti ja kävelimme reippaasti kohti Kirkas-Soljasen nuotiopaikkaa.
Kirkas-Soljasella sytytimme nuotion ja aloimme paistaa herkkutatteja ja kanttarelleja, sekä muita retkieväitä. Monet maistoivat metsäsieniä ensimmäistä kertaa ja pitivät niistä. Eräs nuorista sanoi: “Maistuu vähän kuin kanalta”. Kaikki ruoka maistui hyvin herkulliselta pitkän metsäpäivän jälkeen, ja jälkiruoaksi nautimme jogurttia vastapoimittujen mustikoiden kera. Keskustelimme metsästä ja nuoret ottivat luontokuvia.
Kirkas-Soljasen aurinkoisessa ja tuulisessa illassa ripustimme mäntyjen katveeseen retkiriippumatot, joissa nuoret saivat levätä pitkä kävelyn jälkeen ja tunnelmoida metsää. Toinen nuorista, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään metsässä, sanoi riippumattonsa syvyyksistä: “En halua takaisin kaupunkiin, on niin rauhallista ja hyvä olla.”
Pitkän päivän jälkeen siivosimme jälkemme Kirkas-Soljaselta ja lähdimme kotiinpäin.
